MIEHIKKÄLÄN PELIMANNIPÄIVÄT 6.-8.7.2012

 

Teema: ”Suuri Harmonikkaparaati”

 

Miehikkälän Pelimannipäivät järjestetään 39. kerran. 6.-8.7.2012 ajankohtaan sijoittuvan tapahtuman teemaksi on valittu harmonikka. Suuressa harmonikkaparaatissa nähdään hyvä läpileikkaus harmonikan soittajista, niin lähialueelta kuin maamme huipultakin. Neljä kultaisen harmonikan voittajaa; Sami Hopponen, Jarno Kuusisto, Jani Helenius ja Kalle Kurvinen ovat maamme kärkeä solistisina harmonikan soittajina. Lisäksi väriä konserttiin tuovat harmonikkapelimannit Hollolasta ja pelimannipäivien omat lapsiharmonikat. Eikä Pelimannipäivillä ole unohdettu omiakaan takavuosien taitajia. Tämän vuoden juhlaan on kutsuttu Pelimannipäivillä aikaisempina vuosina esiintyneitä harmonikansoittajia. Vaikka esiintyjäryhmä kantaakin Miehikkälän harmonikkojen nimeä, on mukaan kutsuttu virtuooseja vähän kauempaakin. Kaukaisin harmonikkataitaja Andras Pagonyi tulee Unkarista. Kaikkien harmonikansoittajien yhteiskappaleet ja harjoituksen johtaa Miehikkälän oma harmonikkapedagoki Aki Hietala.


Konsertit käynnistyvät 6.7.2012 Urkukonsertilla Miehikkälän Kirkossa

Pelimannipäivien ensimmäinen konsertti on juhlavasti ”Bachia Uruilla- Matti Vaakanainen. Hiljan kymenlaaksoon muuttanut urkutaiteilija on luvannut esittää 1600-1700 lukujen säveltäjien teoksia. Vaikka lopullinen ohjelmisto muotoutuu kevään aikana, voidaan olettaa raikkaiden sointien kaikuvan Miehikkälän Kirkon urkupillistöistä heinäkuun helteillä. Matti Vaakanainen valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian Kuopion osastosta vuonna 2007, jossa hän opiskeli kirkkomusiikkia ja urkujensoittoa.

Miehikkälän Osuuspankki 90-v nuorisokonsertti

Paikkakunnan vahva ja perinteikäs pankki, Miehikkälän Osuuspankki on Pelimannipäivien pitkäaikainen tukija. Nyt, pankin juhlavuonna Pelimannipäivät haluaa olla mukana juhlassa pankin nimikkokonsertilla. Miehikkälän Osuuspankki 90-v konsertti sisältää kolme eri konserttikokonaisuutta. Perjantaina 6.7.2012 klo 18 tapahtuma alkaa Street Hip Hop osuudella koulun juhlasalissa. Siellä esiintyvät Haminan Seudun tanssijoiden Street Hip Hop ryhmät. Tapahtuma jatkuu pääesiintyjällä festivaaliteltassa klo 20.00. Tällöin lavalle nousee Stina Girs, joka tuli tunnetuksi nykyisin muotiin tulleen esiintymiskilpailun kautta. Juhla päättyy puoliltaöin paikallisen Kilgrin-bandin rock soundeihin.


Pelimannigolf uusi aluevaltaus


Kaakongolfin kanssa yhteistyössä tehdään uraauurtavaa työtä kulttuurin ja urheilun yhdistämisessä. Vaikka kisailut, hirrensyöksy ja monet joukkueviestit ovatkin takavuosina kuuluneet päivien ohjelmaan, tuo golf tapahtuman aivan uudelle tasolle. Golf-paketista voi ottaa useammanlaisia vaihtoehtoja. Voi valita pelkän pelin Virolahden hienolla viheriöllä, tai voi kytkeä samaan pakettiin ”Unkarilaisen illan ” Miehikkälän festivaaliteltassa ja saa vielä samaan pakettiin ikimuistoiset Reijo Taipaleen lavatanssit Myllylammen lavalla. Golfpaketteja myy Kaakon Golf.


”Unkarilainen Ilta”


Tolvanen Oy:n huippukokki Tapio Tolvanen tuo Unkarilaisen juhlamenun Pelimannipäivien iloksi. Lauantaina 7.7.2011 klo 18.00 alkava päivien jo perinteeksi muodostunut ruokailun ja musiikkikulttuurin yhdistelmä on haluttu kokonaisuus. Teemanmukaiset Unkarilaiset ammattimuusikot Tamasz Szakal viulu ja Andras Pagonyi harmonikka tuovat aidot pustan tunnelmat festivaalitelttaan. Juhlassa esiintyy myös Kymenlaakson pelimannikuoro- ja orkesteri.
Illalliskortti maksaa 45 € ja se sisältää yhden kaadon viiniä. Pöytävarauksia ja suurempien ryhmien tilauksia kannattaa kysellä pelimannikansliasta p. 040 5033340


Myllylammen legendaariset lavatanssit


Pelimannipäivät eivät ole mitään ilman lavatansseja. Reijo Taipale kuuluukin kiistatta Miehikkälän kesään. Myllylammen lavalla lauantaina 7.7.2011 klo 20.00 alkavissa nonstop-tansseissa on kaksi orkesteria. Reijo Taipale, Juha Mäkinen & Taifunin & Jani Helenius, sekä Arto Saksan tanssiorkesteri solistinaan saksofonisti ja laulaja Jari Kouvisto.  Jatkot on ajateltu soitettavaksi 02 asti. Myllylammen rakenteita lisätään jälleen väkimäärää vastaavaksi laajennetulla ulkoterassilla ja A-oikeuksin toimivilla ravintolapalveluilla. Myös ruokatarjontaa on lisätty grillituottein pitopalvelu Tolvasen toimesta.


”Kansanlaulukirkko”


Sunnuntain hengellisenä ohjelman vuosikymmenet ollut pelimannimessu uudistuu. Yhteistyössä Miehikkälän kappeliseurakunnan ja Kymenlaakson Pelimannikuoron- ja orkesterin kanssa on sovittu konsertin uudistuksesta. Nyt kansanlaulukirkko sisältää hengellisen sanoman lisäksi tuttuja kansanlauluja, joita yleisökin voi laulaa. Nämä kansanlaulun yhteislaulut kirkoissa ovat saavuttaneet suosiota muualla Suomessa.


Sunnuntaina pääjuhla- 4 konserttia samalla lipulla


Pelimannipäivien pääjuhlapäivä sisältää 4:n konsertin kokonaisuuden. Klo 12 alkaa lastenmusiikkikonsertti, jossa esiintyvät Miehikkälän musiikkileireille osallistuneet lapsiesiintyjät Susanna Apo-Syrjäsen, Aki Hietalan ja Saija Hostikan opastuksella. Klo 13 on kansanmusiikkikonsertti. Tämän konsertin ohjelmasta vastaavat kansanmusiikkiyhtyeet Puukenkki ja Raudantakoja. Näiden esiintyjien moniääninen laulu ja lyömäsoittimien, eli ”Raudantakominen” ovat genreltään ns. uutta kansanmusiikkia. klo 14 on päivien teeman mukainen pääkonsertti ” Suuri Harmonikkaparaati”. Ohjelman vetonauloina ovat Kultaisen harmonikan voittaja Jarno Kuusisto, Sami Hopponen, Jani Helenius ja Kalle Kurvinen. Näitä virtuooseja ryydittää oma komppiryhmä. Lisäksi Pelimannipäivät haluaa kunnioittaa päivillä aiempina vuosina käyneitä harmonikansoittajia, kutsumalla heidät yhteissoittoon. Tämän suuren harmonikkaparaatin johtaa Miehikkälän oma harmonikkapedagooki Aki Hietala. Konsertissa esiintyvät myös lapsiharmonikat, Hollolan Harmonikat ja unkarialinen Andras Pagonyi. Klo 15.30 alkaa päivien viimeinen konsertti Pääjuhla. Päivien huipentumana kaikki esiintyjäryhmät esittävät kavalkaadinomaisesti parhaat esityskappaleensa ja juhlat huipentuvat jälleen suureten esiintyjäryhmien yhteisesityksiin. 2013 vietetäänkin sitten Pelimannipäivien 40-v juhlavuotta.


Leirit ja näyttelyt


Perinneleikki, kanteleensoitto, harmonikansoittoon, harmoninsoitto ja yhtyesoitto ovat perinne pienten leiriläisten keskuudessa. Leireille on osallistunut viime vuosina lähes 50 osallistujaa. Miehikkälän koulukeskuksen ja Haminan Puistotalon käytävät raikuvat iloisten lasten soitosta ja Pelimannipäivät saavat taustasoinnista sen omaleimaisen tunnelmansa jo 39. kerran. Lasten soittotuokioiden tarkoitus on saavuttaa valmiudet esittää leirillä opitut kappaleet sunnuntain konsertissa ja pääjuhlassa. Opettajina toimivat Susanna Apo- Syrjänen, musiikkileikkikoulunopettaja ja pelimanni, Aki Hietala, harmonikansoiton opettaja, sekä Saija Hostikka avustajana.  Taideleirillä on perinteisesti ollu 15-20 taidemaalauksen harrastajaa. Ikähaarukka on aivan nuorista eläkeläisiin asti, mutta yhdistävänä tekijänä onkin taide, joka ei tunne ikärajoja. Taideleirin opettajina toimivat Victor Markelov ja Jelena Kor. Heillä on lauantaina ja sunnuntaina taidenäyttely koulun tiloissa ja lisäksi esille saavat töitään myös leirin oppilaat. Kalle Kurvinen pitää sunnuntaine harmonikkojen myyntinäyttelyn koulukeskuksen luokassa klo 12-17. Aina silloin, kun ei ole itse näyttämöllä lurittamassa säkkijärven polkkaa.

Lehdistötilaisuus Miehikkälän Kunnanvirastolla maanantaina 20.2.2012 klo 09.00

Lisätietoja: Arto Saksa, 050- 4414141, www.scanfest.fi, Tämä sähköpostiosoite on suojattu roskapostia vastaan, aseta javascripttuki päälle nähdäksesi osoitteen.